Rita & Däni 

Rita

Näpsänakkelin Metku

FI15793/18

Metsästyslinjainen narttu

Ritan emä on Ruotsista tuotu narttu Cinneroll's Strålande Alibina "Vinke" ja isä on Sveitsistä tuotu uros Haredale Torry "Dude". Ritalla on yksi veli ja neljä siskoa. Rita on kasvanut ja kehittynyt hitaasti ja tasaisesti. Alusta alkaen on sopeutunut laumaan hyvin, mutta ollut myös hyvin itsenäinen.

Rita on osoittautunut erinomaiseksi uimariksi. Ritalla on hyvä uima-asento ja hyvä vauhti. Rita tuo sitkeästi painavaa haettavaa kuten veneen vesipelastuksessa ja suuret lokit eivät riistana hätkäytä. Ote on varma ja pitävä.

Rita nostaa ennakkoluulottomasti riistaa ja käsittelee sitä hyvin. Rita haluaa tehdä ohjaajan kanssa yhteistyötä. Noutamiseen liittyvät tehtävät ovatkin Ritan suursuosikkeja. Rita ei jätä tehtäviä kesken, vaan jaksaa hakea ja käyttää nenäänsä. Välillä jään miettimään, että mahtaako löytyä, kun vauhti on hurja, mutta nenä on onneksi mukana. Ohjauksen osalta on vielä varsinkin maalla harjoiteltavaa. Välillä menee päälle ajatus, että "kyllä minä tiedän, mitä olen tekemässä". Samoin markkeerauksien kanssa pitää harjoitella häiriöitä ja tuplia.

Ritalla on erinomaisen hyvä hahmotuskyky maastossa korkeuseroista ja etäisyyksistä. Liikkuminen on tehokasta ja vaivatonta. Rita jäljestää mielellään rusakoita, lintuja, hirvieläimiä ja oman lauman jäseniä. 

Rita harrastaa/ harjoittelee tokoa, nomea, vepeä ja mejää.

Syntynyt: 14.1.2018

Terveystulokset:

Lonkat: A/A

Kyynärät: 0/0

Silmät: Ok (tarkastettu 22.10.2021)

Selkä VA0 (normaali), lukumäärä: 0 ja LTV0 (normaali)

Geenitestit:MFD/SD2 N/N (normal), prcd-PRA N/N (normal), EIC N/N (normal), CNM N/N normal, HNPK N/N (normal), RD/ OSD N/N (normal), STGD N/N (normal)

Tulokset:

VEPE: AVO0

MEJÄ: VOI1 x 2

NOME B: ALO3

Näyttely: KÄY-T

Smartdog test: Avoin, sosiaalinen, työskentelijä

Kuva: Taru Sinervä

Däni

FI KVA Olivertash Malt

FI20684/12

Metsästyslinjainen uros



Syntynyt: 7.1.2012

Terveystulokset:

Lonkat: B/A

Kyynärät: 0/0

Silmät: Ok (tarkastettu 22.6.2021)

Geenitestit: prcd-PRA N/N (normal), EIC N/N (normal), CNM N/N normal, SD2 kantaja, STGD kantaja

Tulokset:

NOU1 eli hyväksytty noutajien taipumuskoe

NOME B: FI KVA

NKM1 

WT: VOI1

Näyttely: KÄY-H

Kuva: